Korkeasaaren eläintarha on hoitanut luonnonvaraisia apua tarvitsevia eläimiä lähes koko 120-vuotisen olemassa olonsa aikana. 1990- luvulla hoitolan linnuissa todettiin virus, joka siipikarjaan levitessään aiheuttaisi suuria taloudellisia tappioita. Eläintarhan harvinaisille eksoottisille linnuille se olisi tarkoittanut ikäviä torjuntatoimia.
Luonnonvaraisten eläinten hoitola aloitti uudelleen toimintansa lokakuussa vuonna 2006. Toiminnan kustantavat Ympäristöministeriö ja Helsingin kaupunki.
Hoitola pyrkii auttamaan kaikissa luonnonvaraisten eläinten ongelmatilanteissa kaikkialla Suomessa. Talviaikana lokakuun alusta huhtikuun alkuun hoitolassa työskentelee toistaiseksi kaksi kokenutta eläintenhoitajaa joka päivä klo 7-15. Kesäsesongin aikana toukokuun alusta syyskuun loppuun hoitolassa on neljä hoitajaa, jotka yrittävät sopeuttaa työaikansa potilaiden vaatimusten mukaisesti; kukaan ei tiedä mitä ensi kesä tuo tullessaan.
Vuonna 2007 luonnonvaraisia apua tarvitsevia eläimiä toimitettiin Korkeasaareen yli 800 yksilöä. Tavallisimmat hoidokit olivat urbaaneja lajeja, jotka elävät lähellä ihmistä; niiden ahdinko havaitaan nopeimmin. Näistä noin 40 % voitiin vapauttaa hoidon jälkeen takaisin luontoon. Määrä on varsin korkea verrattuna kansainvälisiin lukuihin.
Vähällä henkilökunnalla ja pienellä budjetilla tehty työ luonnonvaraisten hyvinvoinnin edistämiseksi vaatii hoitajien sitoutumista, venymistä ruuhka-aikoina äärimmilleen ja kärsivällisyyttä eläinten löytäjiltä. Autamme heti kun se on mahdollista. Näille sivuille kerätään tietoa ja opastusta eläinten ensihoidosta.