KORKEASAARI ELÄINTARHANA 120 VUOTTA
Muutama vuosi uuden ravintolan valmistumisen jälkeen virisi ajatus pienen eläinkokoelman sijoittamisesta Korkeasaareen. Puistoon oli jo aikaisemmin tuotu kaksi haukkaa häkkeineen ja ne olivat herättäneet suurta kiinnostusta. Anniskeluyhtiön johtokunnan sihteeri, luutnantti Fabritius, valtuutettiin työmatkallaan muiden tehtävien ohessa tutustumaan Tukholman ja Kööpenhaminan eläintarhoihin. Fabritius innostui aiheesta, teki perusteellisen selostuksen ja esitti eläintarhan perustamista Korkeasaareen.
Kaupungin isät ja Anniskeluyhtiön johto olivat eläintarhan perustamiselle suosiollisia, tarjoaisihan se työläisille ja vähävaraisten lapsille ylentävää ajanvietettä ja oppia. Eläintarhan lopullisesta sijoituspaikasta käytiin kuitenkin kiivasta keskustelua ja vain niukan äänestystuloksen turvin eläintarha lopulta päätettiin sijoittaa Korkeasaaren eikä kilpailevalle Alppilan Pasilan väliselle alueelle, joka kantaa vielä nykyisinkin nimeä Eläintarha.
Korkeasaaren eläintarha perustettiin vuonna 1889. Saaren puistoon oli kuitenkin sijoitettu eläimiä jo ennen eläintarhan perustamista. Uusia eläimiä saatiin runsaasti lahjoituksina. Lopulta oli lehti-ilmoituksilla kiellettävä uusien eläinten tarjoaminen, sillä eläintiloja ei pystytty rakentamaan niin nopeasti kuin kasvava eläinkokoelma olisi vaatinut. Eläintilat olivat aikansa arkkitehtien taidonnäytteitä. Eläintenpidon historiasta muistuttavat Korkeasaaressa vielä tänäänkin vanhat kiviset Karhulinnat ja laivarannan vanha Jääkarhulinna viime vuosisadan alkuvuosilta.
Ensimmäiset karhunsa Korkeasaari sai jo vuonna 1888 ja jääkarhun vuonna 1890. Jääkarhuemon kaataneet pyytäjät ottivat orvoiksi jääneet pennut hoteisiinsa ja lopullisen kodin ne löysivät Korkeasaaresta. Hatsinan keisarillisesta puistosta eläintarha sai metsäpeuroja ja kulta- ja hopeafasaaneja. Ulkomaisia eläimiä saatiin eniten merimiehiltä ja kapteeneilta, mutta myös ulkomailla asuvat suomalaiset muistivat kotimaansa uutta eläintarhaa. Esimerkiksi pietarilainen kultaseppä Carl Fabergé lahjoitti mm. kaksikyttyräisen kamelin.
Korkeasaareen perustettiin myös opetuskasvitarha ja kivinäyttely Mineralia nimiseen paviljonkiin. Eläintarhassa kuolleet eläimet päätettiin lahjoittaa Helsingin yliopiston eläintieteellisiin kokoelmiin ja tämä käytäntö jatkuu yhä nykyäänkin.
Ensimmäinen maailmansota aiheutti eläintarhassa ankaran rehupulan. Uusia eläimiä ei voitu hankkia pitkiin aikoihin, kun entistenkin hoitamisessa oli vaikeuksia. Kieltolain tultua voimaan 1919 eläintarhaa ylläpitäneen Anniskeluyhtiön talous romahti ja Helsingin kaupunki otti eläintarhan haltuunsa. Vasta 1930-luvulla voitiin taas rakentaa uusia isoja eläintiloja ja Leijonalinna eli nykyinen Paviaanilinna (Apinalinna) valmistui vuonna 1935.
Toinen maailmansota keskeytti taas eläintarhan elpymisen. Talvi- ja jatkosodan Helsingin pommituksissa tuhoutuivat vain puutarhurin asunto ja alkeellinen akvaario. Eläintarha jäi kuitenkin elämään niukkaa hiljaiseloa sota-ajan pulan ja sodan jälkeisen jälleenrakennuskauden ajaksi. Uusi nousu alkoi vasta 1950-luvilla: Karhulinna valmistui olympiavuodeksi 1952 ja apinatalo 1956. Ensimmäinen Kissalaakso valmistui 1964.
Eläintarhaan kuljettiin kesällä vesitse ja talvella jäätietä. Höyrylaivat kuljettivat retkeläisiä saareen jo kauan ennen eläintarhan perustamista. Säännöllinen lauttaliikenne aloitettiin vuonna 1949 ja se jatkui 1980-luvun alkuun, jolloin siirryttiin nykyisiin veneyhteyksiin. Ympäri vuoden eläintarha on ollut yleisölle avoinna vasta vuodesta 1974, jolloin valmistui ensimmäinen tilapäiseksi aiottu silta Mustikkamaalta. Nykyinen uusi silta rakennettiin vuonna 2004.
