Sähköpostiosoite
Salasana
Unohditko salasanan?
Rekisteröidy »

tammikuu 2009 »»

matiketopelasu
   1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031 

Kansanpuistosta luontokeskukseksi

Korkeasaaren eläintarha perustettiin jo aikanaan opiksi ja valistukseksi, jotta kansanpuistossa olisi ylentävää ajanvietettä. Luonto- ja ympäristötietouden välittäminen on yhä edelleen eläintarhan tärkeimpiä tehtäviä. Ympäristömme muuttuessa eläintarha on kuin ikkuna luonnon monimuotoisuuteen, erilaisiin elinympäristöihin ja niiden eläimistöön.
 
120 vuodessa eläintarha on muuttunut niin maisemaltaan kuin toiminnaltaankin. Käsitykset siitä miten eläimiä hoidetaan, millaisia tiloja ja virikkeitä ne tarvitsevat samoin kuin yleisön suhtautuminen eläimiin on kokonaan erilaista kuin eläintarhan perustamisen aikoihin tai vaikka vain 50 vuotta sitten. Koko Euroopassa eläintilojen rakentamista säätelevät eläinten hyvinvointiin tähtäävät määräykset. Korkeasaaressa tavoitteena on myös säilyttää eläinten käyttäytyminen mahdollisimman luonnollisena, joten eläimiä ei kesytetä eikä pentuja hoideta pulloruokinnalla.
 
Korkeasaari osallistuu useiden uhanalaisten ja harvinaisten eläinten kasvattamiseen ja lisäännyttämiseen. Tämä työ ei onnistu ilman kansainvälistä eläintarhaverkostoa. Eläintarhat tekevät paljon yhteistyötä pitämällä yllä uhanalaisia eläinkantoja, vaihtamalla tietoa ja kokemuksia villieläinten hoitamisesta ja kampanjoimalla yhdessä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.
 
Eläintarhat tarjoavat turvapaikan monille lajeille, jotka ovat luonnosta kokonaan häviämässä. Yhä useammat eläintarhat ovat mukana myös suojelutyössä uhanalaisten lajien alkuperäisillä elinalueilla. Korkeasaari on osallistunut viime vuosina mm. Brasilian sademetsien kultaleijonatamariinien, Venäjän Kauko-Idän amurinlepardien ja amurintiikerien, Suomesta jo hävinneiden vesikkojen,  sukupuuttoaaltojen uhkaamien kilpikonnien ja sammakoiden suojelukampanjoihin. Kampanjoissa on sekä kerätty rahoja käytännön suojelutyöhön eläinten elinalueilla että tuotu eri tavoin julki näiden lajien ja lajiryhmien elinympäristöjen ongelmia.
 
Villieläimiä tarhaamalla saadaan myös arvokasta tietoa ja kokemusta luonnonkantojen hoidon ja suojelemisen tueksi. Korkeasaari on mm. ollut mukana selvittämässä pikkupandojen ravintovaatimuksia. Eläintarhoissa kasvatettuja uhanalaisia eläimiä on myös voitu palauttaa takaisin luontoon. Korkeasaaresta on viety mm. alppikauriita Itävallan Alpeille, visenttejä Venäjälle, ilveksiä Puolaan, vesikkoja Viroon sekä tunturipöllöjä ja maakotkia sopiville elinpaikoille Suomessa.
 

Luonnossa ja elinympäristössä tapahtuvat muutokset muodostavat usein monimutkaisten syiden ja seurausten verkon. Ympäristön suojeluun tarvitaan niin luonnontieteellistä osaamista, kuin yhteiskunnan ja ihmisten käyttäytymisen tuntemusta kuin poliittista tahtoakin. Korkeasaari tuo vierailijoilleen esiin ympäristökysymyksiä lajien suojelun ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen näkökulmasta.

 
Amazonia kertoo sademetsän luonnon monimuotoisuudesta.
 

 
Luonnossa amurintiikereitä on jäljellä enää noin 400-500.  Eläintarhoilta kerätyn tiedon turvin osataan luonnonvaraisia yksilöitä mm. nukuttaa oikein hoitotoimenpiteitä ja tutkimusta varten. 
 
 
 Kahlaajat viihtyvät Borealian kosteikossa.
 

 
Sukupuuttoaallon uhkaamien sammakoiden puolesta kampanjoidaan 2008-2009 ympäri Euroopan.
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili